07
Mar
09

ENNENAIKAISESTI ELÄKKEELLE?

Työkykyisyyteen ja halukkuuteen mielestäni vaikuttavat työinnostus ja työn vaatimukset. Työn vaatimukset eroavat jo työntekijän tai asiakkaiden turvallisuuteen liittyen melkoisesti eri aloilla, kuten lentäjien, terveydenhuolto- tai toisaalta pelastushenkilöstön osalta. Työn vaatimukset on tietty jatkuvasti rinnastettava terveyteen ja työkykyisyyteen, joka vaihtelee aloittain erittäin voimakkaasti.

Oma ajatukseni on erittäin pitkään ollut se, että henkilöt voisivat työskennellä niin pitkään, kun haluavat  kehittämällä ikääntyessään työn sisältöä niin, että innostus työhön säilyy tai jopa kohoaa.  Kaikissa töissä tämä ei ole mahdollista niin hyvin kuin osalla aloilla. Toisaalta itse tuskin haluaisinkaan koskaan kokoaikaisesti eläkkeelle, vaan jakaisin lisääntyvän vapaa-ajan ja osittaisen työnteon. Työteko voi tietysti olla opetusalalla hyvin monimuotoista ja riippumatonta fyysisestä työpaikasta. Mielestäni olisi turhauttavaa luopua jostain sellaisesta, jota pitää erittäin merkityksellisenä ja jota on helppo ja helposti mahdollista jatkaa oman skarppiuden ja innon ylläpitämiseksi haluamansa ajan.

Eläkkeelle jääminen mielletään usein paratiisimaiseen mukavuuteen ja onnellisuuteen. Tulisi pitää tarkasti mielessä se, että mukavuus ja helppous on kaikkein kauimpana onnellisuudesta (Csikszentmihalyi, 1990, 1993, 1996). Onnelliseen ja hyvään elämään sisältyy positiivisten stressitekijöiden noste ja innoittava vire.


0 Responses to “ENNENAIKAISESTI ELÄKKEELLE?”



  1. No Comments Yet

Leave a Reply




Blog Stats

  • 101,133 views

Jukka Tammisuo

Educating wellness counselors. Focus on:
- Nutrition | Weight loss
- Stress | Focus in life
- Sport Psychology
- Endurance physiology
- Outdoor | running, cycling & climbing

Also an interest in playing Les Paul
_______________
M.Sc., M.Ed.
Tanhuvaara Sports Institute
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Savonlinna, Finland
________________
5000m FIN National Champion, 13:46.53, 1992

Tanhuvaara Sport Institute

Jukka Tammisuo

Watch videos at Vodpod and other videos from this collection.
free counters