Tukholman maratonille on tänään 46 päivää eli sellainen reilu kuusi viikkoa. Näistä, lähes seitsemästä viikosta seuraavat viisi ratkaisevat maratonvauhtisi, sillä viimeiset kaksi viikkoa passaillaan. Tällä hetkellä, mikäli olet yhtään toteuttanut ohjelmaani, olet kehittynyt maratonin alivauhtipuolella lähes riittävästi. Viimeisillä, varsinaisilla viidellä treeniviikoilla yhä kehitetään vauhtireserviä, koska se liittyy juoksun taloudellisuuteen ja toisaalta anakynnyksen kehittymiseen. Taloudellisuus on erityisasemassa äärimmäistä kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Tämän jäljellä olevan jakson päätarkoitus on kuitenkin kehittää maratonkestävyyttä sekä energiavarastoja säännöllisillä pitkillä lenkeillä, joiden vauhti tulee säilyttää kevyenä. Harjoittelu säilyy monipuolisena, jotta kaikki vaaditut suorituskyvyt ylläpidetään ja ne auttavat muiden ominaisuuksien kehittymistä. Tässä vaiheessa sinun tulee kuitenkin erittäin tärkeää säilyttää hyvä vire ja palautuneisuus, koska siihen voidaan vielä puuttua nyt. Maratonille ei voi mennä väsyneenä, se on tuhoon tuomittu yritys eli mielummin liian vähän ja varovasti maaliin, kuin täysillä päin puuta.

Advertisement