29
Apr
09

MAASTOJUOKSUN OLEMUS

Lähtökohtaisesti olen ollut sitä mieltä, että olisi mielenkiintoista, että joskus suomalainen maastojuoksu olisi maastojuoksua siinä käsitteessä kuin se muualla maailmassa tunnetaan. Maastojuoksuhan on aivan lastenkengissä  meillä Suomessa. Meillä juostaan toukokuussa kaksi kisaa ja sitä kutsutaan maastokaudeksi. Maastojuoksuhan on otettu yleisurheilun laajempaan perheeseen poikkeamaan ratajuoksusta. Mm. eurooppalaisesti, amerikkalaisesti ja afrikkalaisesti maastojuoksua juostaan monipuolisilla alustoilla, joilla lähes aina sijoitetaan lisähaasteina mm. heinäpaaleja, mutaa, ojia, purojen ylityksiä, kolmen tukin muodostamia “pyramidiesteitä”, jne.

Minulla oli joskus mahdollisuus tutustua ja juosta erilaisilla maastoradoilla. Juoksimme jopa kokonaisia syksyn mittaisia maastokausia, jolloin kisattiin syyskuusta marraskuun loppuun joka viikonloppu. Tällöin maastoradat ja niiden viehättävyys monipuolisine haasteineen tulivat erittäin tutuksi mm. neljästä maailmanmestaruusmaastojuoksukisoista, euroopanmestaruusmaastoista, maailman maastocupista (world crosschallenge) tai 5 vuoden ajan USA:n Yliopistourheilun maastokisoista. Maastojuoksun vetovoima ja perusominaispiirre on haasteellisuus ja ratojen yllättävyys. Kaikki radat ovat erilaisia, toisin kuin ratajuoksussa. Savonlinnan Tanhuvaaran Suomenmestaruus- maastojuoksukilpailujen radasta on esitetetty negatiivisia arvioita, kun ratamestari ja tekninen johtaja ovat avanneet keskustelua esteen sijoittamisesta radan pienemmän mäen päälle. Yksi 35 cm:n este ei olisi kummajainen, eikä kiero itäsavolainen lisämauste vaan perusominaisuus maastokisoissa, kun asiaa kansainvälisestä kulmasta tarkastellaan. Mikäli tämä este olisi jollain tapaa jollekin haitta, niin minulle  saattaisi ensinnä tulla mieleen, että onkohan tämä arvoija oikeassa lajissa tai tietääköhän hän ylipäätään tästä lajista  ja sen piirteistä tai historiasta yhtään mitään? Tietämättömyys ja kokemattomuus ei anna oikeutta kieltää lajin kansallista kehittämistä kansainvälisempään suuntaan.


0 Responses to “MAASTOJUOKSUN OLEMUS”



  1. No Comments Yet

Leave a Reply




Blog Stats

  • 101,133 views

Jukka Tammisuo

Educating wellness counselors. Focus on:
- Nutrition | Weight loss
- Stress | Focus in life
- Sport Psychology
- Endurance physiology
- Outdoor | running, cycling & climbing

Also an interest in playing Les Paul
_______________
M.Sc., M.Ed.
Tanhuvaara Sports Institute
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Savonlinna, Finland
________________
5000m FIN National Champion, 13:46.53, 1992

Tanhuvaara Sport Institute

Jukka Tammisuo

Watch videos at Vodpod and other videos from this collection.
free counters