23
Oct
09

Uni-valverytmin häiriö

Univalverytmin häiriöissä nukahtamis- ja heräämisvaikeudet johtuvat henkilön oman  ja vaaditun heräämisajan vaatiman välisestä epäsuhdasta. Ihmisen arvellaan jo lähtökohtaisesti, ilman epäsuhtaa, käyvän 24 tunnin 10 min vuorokausirytmissä, joka pyrkii siirtämään nukahtamisajankohtaa.

Viivästyneessä nukahtamishäiriössä henkilön nukahtamisajat ovat siirtynyt eteenpäin. Henkilö saa unen päästä kiinni myöhempään kuin itse haluaisi, jonka seurauksena hänen on vaikea herätä työelämän vaatimaan aikaan.

Univalverytmin häiriöt ovat hyvin yleinen unettomuuden syy. Noin joka kuudes aikuinen kärsii univalverytmin häiriöistä. Yli puolet vuorotyössä käyvistä aikuisista kärsii univalverytmin häiriintymisestä aiheutuvista univaikeuksista. Koululaisten unettomuuden ja päiväväsymyksen syy on hyvin usein jatkuvan iltavalvomisen seurauksena syntyvä univalverytmin häiriö. Iltatyössä olevilla, eläkeläisillä ja freelance-tyyppisessä työssä olevilla univalverytmin häiriöt ovat hyvin yleisiä. (Partonen T, Lauerma H)

Viivästyneen unijakso -tyyppisen unettomuuden hoidossa on olennaista aamuheräämisen säännöllisyys ja turhan iltavalvomisen välttäminen. Nukkumaanmenoprosessin ja rutiinien aikainen aloittaminen on osa rauhoittumista ja itsesuggestiota, josta voidaan saada välitön hyöty häiriöön. Itsehoitoon ja nukkumisajan säätöön vaaditaan kahden viikon sinnikäs totuttelu. Säännöllisen heräämisajan pitäminen on tehokkain keino myös estää ongelman toistumista.

Lähteitä

Partonen T, Lauerma H. Unihäiriöt. Kirjassa Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.) Psykiatria. 5.painos. Kustannus Oy Duodecim 2007, s. 375–395.


0 Responses to “Uni-valverytmin häiriö”



  1. No Comments Yet

Leave a Reply




Blog Stats

  • 101,133 views

Jukka Tammisuo

Educating wellness counselors. Focus on:
- Nutrition | Weight loss
- Stress | Focus in life
- Sport Psychology
- Endurance physiology
- Outdoor | running, cycling & climbing

Also an interest in playing Les Paul
_______________
M.Sc., M.Ed.
Tanhuvaara Sports Institute
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Savonlinna, Finland
________________
5000m FIN National Champion, 13:46.53, 1992

Tanhuvaara Sport Institute

Jukka Tammisuo

Watch videos at Vodpod and other videos from this collection.
free counters