Stressin hallinta – periaatteet

Stressin vaikutuksia voidaan ehkäistä kolmella tavalla:

  1. Stressitekijät eliminoidaan tai yritetään välttää niille altistumista => loma, sairausloma tai työpaikan vaihto.
  2. Säädellään stressaavia tekijöitä siten, etteivät ulkoiset vaatimukset enää ylitä voimavaroja.
  3. Kehitetään kykyjä kestää paremmin itseensä kohdistuvia paineita. Tärkeää on fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtiminen sekä ystävät.

Ennakointi

Ongelmien ehkäisyyn kuuluu tulevien tapahtumien ennakointi ja parhaiden menetelmmien valinta. On päätettävä ratkaistaanko vai vältetäänkö ongelma. Hyökkäys- tai pakkotilanteet ovat huonoja vaihtoehtoja.

Oma tulevaisuus ja vaikutusmahdollisuudet

Epävarmuutta hallitaan tiedolla. Osallisuus ja vaikuttaminen omiin toimiin on keskeistä.

Luopuminen, tunteiden jakaminen, sureminen ja tosiasioiden hyväksyminen

Menneisyys ja siitä kumpuavat tunteet  on syytä kohdata ja keskustella muiden kanssa. Tämä on lopulta tosiasioiden hyväksymistä. Oman arvon ja merkityksen tunne on oleellinen.

Jaksottaminen, rytmittäminen ja palautuminen

Kuormittumisesta tulee palautella, välillä voi edetä tehokkaasti, kun vastakohtaisesti piakoin tulee helpompi jakso.

Sosiaalinen tuki

Ystävät ovat ratkaisevassa asemassa.

Valo, liikunta ja ravinto

Valon, liikunnan ja ravinnon mielialavaikutukset ovat merkittäviä.

15% meistä on valolle herkästi reagoivia, kirkasvalosta on heille hyötyä.

Kestävyystyyppinen ulkoliikunta (kevät)auringossa saattaa auttaa merkittävästi.

Ravinnon kalaöljyillä näyttää olevan mielialavaikutuksia.

Sopeutumistaitojen kehittäminen, seuranta, ohjaus, tuki ja hoito

On itse opittava tunnistamaan stressitaipumuksensa luonne. Aikaisilla havainnoilla pyritään estämään stressin tarpeeton syveneminen ja lyhentämään stressijaksoa.

Lönnqvist (2009)