Tämän tarkoituksena on herättää uusia ajatuksia ja kiinnittää huomiota ravitsemukseen maratonille valmistautuessa.

Kaksi kuukautta ennen Tukholman maratonia pohkeeni repesi Ylläksen rinteissä. Typerä jarrutus kovasta vauhdista kumpareikkoon päivän viimeisessä laskussa. Arvaa harmittiko. Tukholmaan lähdin toiveella, josko pystyisin jollain tavalla etenemään jonkin matkaa eteenpäin. Viisi lenkkiä ennen Tukholmaa, joista ensimmäinen oli 5 ja seuraava 20 minuuttinen, eivät juuri suuria odotuksia luoneet. Niimpä, kun maratonilla, eikä sen ajalla varsinkaan enää ollut juurikaan merkitystä, ajattelin kokeilla erästä ravitsemusteoriaani valmistautuessani koitokseen.

Toteutus oli tiivistetysti seuraava. Viikkoa ennen suoritin lihaksien glykogeenivarastojen tyhjennystä pyöräillen, kun juosta ei voinut. Ajelin 80km kovalla keskivauhdilla (tasamaa sujui 35-40km/h), ylämäissä vastuksen mukaan eli huomattavasti hitaammin. Sunnuntaina  vedin testilenkin juosten, ajatuksella “no katotaan kestääkö se pohje”, 8km 4.15-3.55/km vauhdilla. Yllätävän hyvin oli VK -taso säilynyt, vaikkakin kilometrivauhdissa oli pudotusta lähes 20 sek /km. Maanantain ja tiistain aikana ajoimme liikunnan ammattitutkinto-opiskelijoiden kanssa 141km:n fillariretken Ruokolahdelta Puumalaan ja sieltä Savonlinnaan. Näiden em. päivien aikana en nauttinut lainkaan näkyvää hiilihydraattia eli joissakin ruoka-aineissa saattoi olla muutamia grammoja hiilareita, mutta käytännössä ei juurikaan. Muutenkin pidin energian saannin minimissä, tyyliin 70km pyöräilyä puolella tonnikalapurkilla. Eli normaali, määrällisellä liikunnalla ja ruokavaliolla toteutettu klassinen “tyhjennys”. Seuraavat päivät (tiistai-ilta, keskiviikko) noudattivat klassista hiilihydraattipitoista ruokavaliota eli “tankausta”, runsaasti pastaa, mutta ei lainkaan teollisesti tuotettuja tankkaustatuotteita. Mielestäni normikuntoilija sortuu täysin urheilu- ja tankkausjuomien markkinavouhotuskamppanjaan mm. maratonvalmistautumisessa. Asia pystyy hoitamaan jopa asiallisemmin ja lopputuleman kannalta paremmin normaaliravinnolla. Turnaukset ja toistuvat etapit päivästä päivään ovat eri asia, ammattiurheilussa palautuminen taidetaan hoitaa tiputuksella tai jollain muulla jauhoja tehokkaammalla tavalla.

Seuraavaksi varsinainen teorian testausosuus. Siis olin tyhjentänyt lihaksistoni glykogeenivarastot ja tankkaa hujauttanut ne takaisin hieman määrällisesti täydemmäksi. Ok, normihomma.

Mutta sitten: Torstain ja perjantain sekä vielä maratonaamunakin tankkasin öljyjä. Söin hiilihydraattipainoitetusti normaali sekaravintoa, jossa oli runsaasti leipää ja pastaa, mutta lisäsin niin paljon öljyä (rypsi ja oliivi), kun aterian kanssa vaan oli ylipäätään mahdollista ja joka tuntui järkevältä. Pastat ja muukin ruoka-aines “ui öljyssä”. Näiden viime päivien aikana pyrin saamaan energiantuottoni toimimaan rasvoilla, ei niinkään hiilihydraateilla. Hiilihydraattitankkauksen aikanahan rasva-aineenvaihdunta ja energiantuotto on sekaisin, häiriötilassa. Nyt, jos rasva-ainnenvaihduntaa jumitetaan maratoniin asti, saattaa siitä seurata energia-aineenvaihduntaongelmia itse suorituksen aikana. Itse pystyin hiippailemaan maratonin läpi, ilman minkäänlaisia tuntemusmuutoksia eli ei mitään sippauksia tai uupumuksia, paitsi viimeisen 1½ kilometrin aikana ei enää paljoa kiihdytelty. Kilometrivauhtini vaihteli erittäin paljon, luulen, että se johtui juoksemattomuudesta. Minulla ei ollut mitään tuntemusta vauhdista. Välillä vetelin 4.30/km vauhtia ja seuraavaksi kilsavauhti saattoi olla 5.00/km, “kiihtareita ja hölkkää”, sanoi entinen sprintteri. Yleensä pystyn arvioimaan kilometrivauhtini melkolailla sekunttien sisään sekä pitämään sen erittäin vakaana.

Rasva-aineenvaihdunnan kiihdyttämiskokeilu onnistui erittäin hyvin. Ensi vuonna toteutan valmistautumisen samankaltaisesti. (Niin, loppuaika oli 3.22.)