Archive for the 'LPT' Category

29
Aug
08

PIHLAJAVESI KAJAKISTA

Kun 34 hengen porukka meloo viisi päivää Pihlajavedellä, yhdellä maailman kauneimmista vesialueista, ei ole ihme, että koetaan monenlaista. Lähtökohtaisesti retkelle lähtö on aina mielenkiintoista jonkun kanssa, joka ei ole koskaan ollut retkellä, saati sitten melonut, nukkunut teltassa ja kokkaillut sapuskansa luonnon helmassa. Kun em. kokemuksella varustettuja on lähes puolet porukasta, mielenkiinto aina kohoaa entisestään.

Pihlajavedellä retkimelonta on tehty helpoksi, koska on lukuisia rantautumisalueita, joilla ylläpidetään tulipaikkoja, keitto- / grillikatoksia, vessaa, polttopuita ja telttailualuetta sekä jopa laitureita helpottamaan rantautumista. Kesän sää asetti vaatimattomat odotukset helteiden suhteen. Seurasimme tarkoin sääennustuksia päiviä ennen ja pyrimme varustautumaan sään mukaisesti.

DAY 1

Reitti: Jokireitti Tanhuvaaran rannasta Saimaalle, Moijinselälle

Sää: Puolipilvinen pouta ja aurinkoakin. 18 astetta lämmintä.

Tavoite: Melontaan ja kajakin hallintaan tutustuminen.

Käännösten tehostaminen melalla ja käännösten ennakointi sekä kaarivedot tulivatkin tutuiksi. Joen kasvillisuus oli runsasta ja ensimmäisessä joessa oli yllätyksekseni juuri ja juuri vettä, että pystyimme etenemään matalimmistakin kohdista. Saimaalla yleisesti vesi on vuosien normikorkeutta korkeammalla. Alempi joki oli normaalikunnossa ja eteneminen oli nopeaa. Pärppäkoskestakin sujahdimme lähes kosketuksitta. Melontahallinta oli päivän aikana edennyt niin, että Moijinselällä etenimme jopa 8-9km:n tuntivauhtia leiriimme.

DAY 2

Reitti: Kunniahimoinen tavoitteeni oli päästä Ahvionsaaren l. Kiviapajan Tetriniemeen, matkaa kertyy 30km, joka on vasta-alkajalle haasteellinen määrä. Väsymystä ennakoitavissa.

Sää: 11-12 m/s:n myötätuuli

Tavoite: Ryhmässä toimiminen, melonnan hallinta kovassa tuulessa ja aallokossa. Melonnan sujuminen, rennon rytmin löytäminen, kajakin liukuun saaminen, …

Päivän annoksen säätelyn ideana oli “cresendo”. Alkuun “pace car” -menettelyä, tarkoittaa sitä, että kajakkiani ei saanut ohittaa. Helppoa ryhmämelontaa leveällä kolalla, jopa kahdeksaa kajakkia rinnan. Ei muuta vesiliikennettä koko päivänä, turisti on lähtenyt himaan, – kesä on ohi. Me vain vedettiin. Loppupäivästä auringon paisteessa availtiin vauhtia siten, että viimeisen selän ylitys tultiin pellit auki, kisaluonteisesti. Tetriniemi oli parhaimillaan pouta säässä. Tetriniemi on klassikko, puolenkymmenenine tulisijoineen, 400m:n hiekkarantoineen, grillikatoksineen, maisemineen ja laajan teltta-alueen johdosta. Illanhämyssä pienimuotoinen retkeilyvarustevertailu ja -katsaus. Olikohan iltanuotiolla vielä porukkaa yli puolen yönkin?

DAY 3

Reitti: Tetriniemestä kaupunkiin, 30km.

Sää: Tyyntä, – välillä peilityyni järvenpinta.

Tavoite: Turvallisuuden lisääminen reitin valinnoilla.

Päivän aikana 15v:s nuori neiti Liperistä kommentoi, että “tää melontahan itseasiassa on kivaa”, mukava kuulla henkilöltä, joka oli ilmoittanut ensimmäisenä päivänä tunnin melonnan jälkeen, että “tän jutun jälkeen, mä en koskaan enää melo metriäkään”. Sama neiti tuli 80km:n melonnan jälkeen lauleskellen leiriin. Isojenkin selkien ylitykset sujuivat vaivatta sää ansiosta.

DAY 4

Reitti: Sight-seeing Savonlinnan kaupungin ympäristössä. Harjoittelu leirin läheisyydessä

Sää: Vesisade, lämpötila 10-12 astetta. Kylmä.

Tavoite: Pelastaminen ja pelastautuminen

Päivän sää oli erittäin ankara. Kajakissa ei kylmä tule, mutta muualla tulee. Päivän treenien jälkeen testailimme taitoja pienessä tunnin kestäneessä taitokisassa, jossa jokainen joukkue meloi kiikkerimmillä yksiköillä. Saimme kaatumisia jopa muuallakin, kuin rannassa kajakkiin nousemisissa ja pääsimme pelastustouhuihin, jotka sujuivat mallikkaasti. Ainoa ongelma oli kaatuneen yksikön lastiluukkujen tiivisteiden puutteellinen kiinnitys ja vesi pääsi valtaamaan lähes koko kajakin, jolloin viimeinen rantaanmelonta oli mahdotonta. Meloja hinattiin ja uitettiin hienosti rantaan.

DAY 5

Aikainen herätys ja nopea aamutoiminta kuuluvat viimeiseen aamuun. Kajakin ja varusteet paikoilleen ja viikonlopun viettoon.

+

Kiitos 13, – hyvä meininki.

19
Aug
08

MELONTA

Anne Rikala

on melonut välieriin naisten kajakkiyksikön 500 metrillä olympialaisissa. Anne oli talvella vahva olympiamitali-, jopa -voittajakandidaatti, mutta kevään sairastelut veivät hänet sivuraiteille useiksi viikoiksi. Viime harjoitusjaksot ovat sujuneet ilmeisen normaalisti, antaen toivoa yllätykseen. Annen valmentaja, Jorma Lehtosalo, toimii Tanhuvaaran testauspäällikkönä. Jorma palkittiin viime marraskuussa vuoden valmentajateolla pitkäjänteisestä melonnan kehittämis- ja valmennustyöstä .

-

Melontaretki / LPT 13

Kun saamme nämä olympialaiset pois jaloista, lähdemme piakoin viiden päivän melontaretkelle. Retki on retkeilyä myös kuormitustasoltaan. Etenemme maltillisesti, alakuva viime vuodelta. 8)

(Photo credit: Reuters)

17
Jun
08

SPORTTILEIRI

Tanhuvaaran Sporttileirin Luonto- ja elämysliikuntaleiri, jota myös Seikkailuleiriksi kutsutaan, veti tänä vuonna toiseksi eniten lapsia ja nuoria leirin 750 osanottajasta. Seikkailuryhmän jäsenistä osa on aiemminkin leirillä olleita, taisi paras osanotto olla niin, että joku oli jopa yhdeksättä kertaa Sporttileirillä ja osa tietty uusia ja ensikertalaisia.

Tänään kalliokiipeily ja -laskeutumistakin olevana päivänä oli minutkin hälytetty kesälomilta apupojaksi auttamaan leirin kulkua ja tavoitteiden onnistumista. Sää suosi kaltsimeininkiä, aurinko paistoi ja reilut kaksikymmentälämpöastetta kannusti toimintaa. Kalliotoiminta näytti olevan haasteellisen hauskaa, – jännitettiin niin pal’, mutta “saaks’ mennä uudelleen”.

Toinen actiontapahtuma tänään oli Paintball Salpalinjan, itsenäisen Suomen puolustusperinteitä kunnioittavassa maastossa. Samin liikunta- ja elämyspalvelut eli Sami Huoman ja Mikko Kilpeläinen vastasivat toisesta turvallisesta ja vauhdikkaasta jännäriliikuntamuodosta. He toimivat sekä Etelä- että Pohjois-Savon seuduilla. Toimintaa on vilkkaimmillaan akselilla: Varkaus, Pieksämäki, Savonlinna, Mikkeli, Joroinen, Juva, Sulkava, Rantasalmi, Enonkoski, Kerimäki, Punkaharju, Heinävesi, etc. He järjestävät polttareihin, firmojen virkistyspäiviin ja lasten synttäreihin aktiivista, toiminnallista sisältöä.

“Siidee. / Mä oon aivan liekeissä”, kuuluivat päivän kommentit. Ilmeisesti tarkoittanee toiminnan olleen ihan ok.

-

The King hasn’t left the building, – Karppa takaisin Tanhuvaarassa. Leirin henkisen pääoman keskittyminen on ollut Miss Suomi, Satu Tuomiston 4kg “ylipainossa” ja kuinka nyt käy Miss Universum -kisoissa? Sadun Personal Trainerinä Karppa vakuuttaa kaiken oleva juuri niin, kuin Suomen luotettavin lähde ja tieteellinen julkaisu Seiska kertoo asioiden olevan, – eli? (Foto: tammisuo.fi)

13
Jun
08

SPORTTILEIRI

Lasten kesäleireillä koetaan ainutlaatuisia, ikimuistoisia hetkiä, ovat ne sitten vielä nuoremmilla ns. päiväleiripäiviä tai jo kouluiässä olevilla yön yli vietettäviä leiripäiviä. Savonlinnan Tanhuvaarassa alkoivat perinteiset Sporttileirit, joissa toteutetaan molemmat em. leirit peräkkäin. Jos leirit jättävät ikuiset muistijälkensä leireileviin lapsiin, niin sama saattaa myös toteutua ohjaajien suhteen. Toistaviikkoa, molempien leirien vetäjänä, on “melekosen riemukas savolaiskokemus”. Leirien ohjaustoteutus vie ohjaajien mehut. Palautumiseen saattaa kulua kaksinkertainen aika kuin mitä leireihin. Tanhuvaarassa on molemmilla leireillä tänävuonna lähes 1200 lasta ja 80 ohjaajaa.

Huikeaa touhuilua. Meidän Veikan (5v.) mielestä Leevi Leijona oli ylivoimaisesti parasta, ja …, ehkä myös hieman se leiriohjelman sisältökin sekä uhrautuvat ohjaajat Noora ja Taru sekä Arttu. Monipuolinen päivittäinen liikunta uuvuttivat miehen untenmaille keskimäärin 3h aiemmin kuin normaalisti. Viimeisenä aamuna, kylläkin jo paikanpäällä aamun kokoontumispaikalla, hän tuumasi, ettei halua enää Sporttileirille. Ei jaksa. … mutta, kas, Leevi Leijona, SapKon ykköstykki kostuumissaan, omalla hurmausvoimallaan, sai hänet taas innostumaan heti aamusta liikunnan riemuihin. Päivähän taisi kulkea hymyissä suin ja hyvällä tsempillä, … ja jälleen päivän päätyttyä vedimme omat “tuplatreenit”. Ei tullut kuuloonkaan, kun tulin ukkoa hakemaan kotiin, että lähtö onnistuisi, vaan lisää pomppulinnaa ja muuta palloilua, mailapeleineen vielä muiden lähdettyä.

Sportti näyttäisi edelleen olevan parasta.

28
May
08

PÄÄSYKOEPÄIVÄT 28 – 29.5.

Tänään on monelle liikunnalliselle nuorelle mielenkiintoinen päivä Itä-Suomessa.

On lämmin ja aurinkoisen kesäinen pääsykoepäivä Tanhuvaarassa. Hermotuneesti liikehtiviä ja stressantuneen näköisiä LPT -kokelaita käytävät, hallit ja salit täynnä. Tiukkaa keskittymistä monipuolissa psyykkis-sosiaalisuutta, ohjaustaitoja, improvisointia ja rohkeaa heittäytymistä, motoriikkaa, rytmiikkaa, nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Turhautuneisuutta, onnistumisen mielihyvää, innostusta, latistuksen mankelia, väsymystä, …, mieli ja jaksaminen vaihtelee päivän mittaan, itsetunto on kovilla ja välillä huikeassa nosteessa. Koepäivän positiiviset vaiheet kannustavat onnistumisten jälkeen liikunnanohjaamisen alalle. Omassa ryhmässä koetaan omat ja muiden fiilikset. Ryhmä on mielenkiintoisessa tilanteessa, oman ryhmän tsempillä jaksetaan paremmin, mutta silti ryhmän jäsenet kilpailevat samoista aloituspaikoista. Kovaa hommaa. Parisataa hakijaa, 140 pääsykokeessa, 20 aloituspaikkaa. Suhde 10 : 1, noin kymmenen hakijaa yhtä paikkaa kohti, lähimaakuntien Ammattikorkeakouluissa hakija / ALPA -suhde saattaa joillain aloilla olla 1 : 1. Liikunnalla on vetovoimaa.

14
May
08

OHJAAJAKSI SPORTTILEIRILLE

SPORTTILEIRIN luonto- ja elämysliikuntaleirille etsitään köysitoiminnan osaamisen hallitsevaa ohjaajaa, ajalle 15-18.6. Tehtävät sisältävät mm. ryhmälaskeutumisen ja yläköysikiipeilyn ohjaamista. Ennakkoedellytyksenä Aholahden tai Olhavan köysitoiminnanohjaajakurssi. Mikäli ajankohta sopii ja asia kiinnostaa Ota yhteys.

KIITOKSIA – OHJAAJATARVE ON BALANSSISSA. NÄHDÄÄN LEIRILLÄ.

14
May
08

OLHAVA

Kaikenkaikkiaan suhteellisen onnistunut viikonloppu Olhavan kallioilla ;) . Sykettä kohottavaa aktiivisuutta hulppeissa maisemissa ja vielä upeassa säässä. Nyt tuntuisi olevan köysitoimintaan liittyvä ohjelmapalvelutoiminta luontoympäristössä hanskassa: Yläköysitoiminta, yläköyden vieminen yläankkuriin ja ryhmän laskeutumisenohjaus yläköysivarmistuksella sujuu mallikkaasti. Jokaisen oma kalliokiipeilykin sai aivan uusia ulottuvuuksia, suorituksia jopa 5 – 6 reiteillä. Kiipeilyn taitotaso ja innostushan oli vertaansa vailla, siinä noustiin mm. Vekaran variaatiot, Kehrääjää ja lopulta jopa Suprise.

Kiitoksia kaikille.

ps.

  1. Kun oli puhetta välineostoista, niin esim. hieman edullisemmin täältä tai täältä tai täältä tai lähempää kotimaasta täältä tai täältä
  2. Hae kurssimoniste työhuoneestani (kurssilla olleille LPT10 ja LPT11)

-

Syksyn KTO -kursseja pääkaupunkiseudulla:

  1. 6.-7.9. KTO 1 Helsinki
  2. 20.-21.9. KTO 2 Helsinki
  3. 15.11. KTO koe Helsinki
09
May
08

PYÖRÄILY- JA KALLIOKIIPEILYVIIKKO

Kiitoksia LPT 11:

… innostuneesta otteesta ja kovasta tsempistä kuluneella “retkiviikolla”. Sää koetteli pyöräilyretkellä. Kolmen tunnin jääkylmän “suihkun” jälkeen, en ainakaan minä, meinannut huomata pikku tihkusateita myöhempinä päivinä kallioilla. Paistelihan se aurinkokin aina välillä. Yläköyden ankkuriinvienti haastoi useat kovaan rypistykseen ja jalan vipattamiseen, uskonkin muunmuassa sen jääneen mieleen.

Tackar och pokkar, -kiitos kaikille hyvästä seurasta.

-j.




Blog Stats

  • 94,578 views

Jukka Tammisuo

Teaching wellness counseling, focusing on:
- Healthy living
- Nutrition | Diet
- Stress reduction
- Group dynamics | Relationships
- Endurance physiology
- Outdoor activities | Climbing, Running, Cycling, Kayaking

_______________

M.Sc., M.Ed.
Tanhuvaara Sports Institute
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Savonlinna, Finland
________________

5000m FIN National Champion, 13:46.53, 1992

Archives

Watch videos at Vodpod and other videos from this collection.
free counters

Email Subscription

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.