Kaupunkikeskustan eteläisten rantojen kehittäminen on jälleen noussut julkisen keskustelun kohteeksi. Asian merkittävyyden kannalta tämä on hyvä, sillä ranta-alue tuo kaupunkikuvan kehittämiselle jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Jäsentyneimmin asiaa esiteltiin viimeksi keväällä 2006 kaupunginjohtajana toimineen Saku Linnamurron toimesta.
Kaupunkisuunnitteluyksiköltä tilaamassaan multimediaesityksessä Linnamurto lanseerasi ajatuksensa Osuuspankin kiinteistövälityksen 40 -vuotisjuhlissa. Suunnitelma toimi julkisen keskustelun avauksena Savonlinnan rantojen ja ulkoiluympäristöjen kehittämisessä. Tämän jälkeen Etelärantasuunnitelmaa esiteltiin kansalaisjärjestön toivomuksesta Linnalassa Linnamurron ja Mikkelin Ammattikorkeakoulun kehittämisen yhteydessä Savonlinnan Työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa allekirjoittaneen toimesta.
Kaikissa edellä mainituissa tilaisuuksissa ranta-alueiden kehittäminen sai varauksettoman positiivisen vastaanoton. Itä-Savon (16.10.2008 ) uutisoinnista poiketen alkuperäinen suunnitelma ei missään vaiheessa perustunut maansiirtotöihin, puhumattakaan herkkään rantamaisemaan kohdistuvasta kalliolouhinnasta. Savonniemen alueen reitin suunnitelma perustui kevyisiin siltarakenteisiin Kasinon kävelysiltojen tyyliin, rantaviivaa seuraten. Keskeinen osa Etelärantasuunnitelmaa oli nimenomaan Savonniemen, torin ja Riihisaaren alueen kehittäminen.
Savonniemen kampuksen osalta suunnitelma piti myös sisällään kylpylätoimintojen kehittämisen Mikkelin Ammattikorkeakoulun opetushotellihankkeena. Hankkeen tarkoituksena oli yhdistää opiskelijan korkeakouluoppiminen ja matkailun elinkeinoelämän tarpeet, niin että opetus kohtaisi hyvinvointipalvelujen tuotannon todellisissa työympäristöissä. Etelärantasuunnitelman multimediaesityksessä opetuskylpylähotelli oli jopa karkeasti hahmoteltu Huvilan ja uimahallin väliseen maastoon. Kampusaluetta koskeva osio työstettiin vt. kaupunginjohtajan pyynnöstä MAMK:n Savonlinnan yksikön toimesta.
Nyttemmin kylpylä- ja hotellikysymyksiä on käsitelty kaupunkialueella eri pisteisiin sijouttuvina. Etelärantasuunnitelmaan, MAMK:n opetuskylpylähotellin ja Savonniemen kehittämisen alkuperäisiin ajatuksiin ja suunnitelmiin olisi laajempienkin piirien suotavaa tutustua. Kuntalaiskeskustelun kohteena Etelärantasuunnitelma on mitä innostavin keskustelun aihe ja matkailullisesti merkittävin investointi vuosikausiin.



RECENT COMMENTS